Iltasella telttaa pystyttäessä ei aina muista, että aamu voi muuttaa sen telttasaunaksi, jos ei mistään tule varjoa. Olin oman telttani läväyttänyt sitten mahdollisimman avoinaiselle kalliolle, ja Naantalin aurinko sen tehokkaasti lämmitti heti aamutuimaan. Onneksi teltassa oli kaksi oviaukkoa, niin että sinne sai jonkinlaisen läpivedon tunnelmaa viilentämään.Aamulla herätessä naama oli helakan punainen ja turvoksissa. Niinpä sitä sitten tämän raittiuslomankin jälkeen näyttää siltä, että on tönöttänyt terassilla puolitoista viikkoa välillä kotona käymättä.
Leirintäalue oli täyteen ahdettu ja aikas ahdistava paikka. Suihku sentään oli hyvä ja tuli tarpeeseen. Kummallista, miten peseytymisestä voi tulla ihmiselle niin hyvä olo, vaikka en mikään puhtausfriikki todellakaan ole. Amerikkalaisissa elokuvissa usein tarjotaan hädän hetkellä lasi vettä - olisikohan vielä parempi, jos ehdottaisi tolaltaan olevalle kunnon lämmintä suihkua?
Kamojen pakkaamisen ajaksi seuraan lyöttäytyi läheisellä Nesteen jalostamolla työskentelevä alkuasukki. Seuranpitäjiä tuntuu riittävän, kun on yksin liikenteessä. Ja mukavahan se on, ettei kasva äänihuulet umpeen.
Aamupäivän palloilin vanhassa Naantalissa sympaattisia rakennuksia ihmetellen ja herneitä syöden. Naantali näyttää olevan kovasti lapsiperheiden ja eläkeläisten mieleen. Huh sitä itkupotkuraivareiden määrää... mikä niitä lapsia oikein riivaa, kun tuntuu niin usein joku olevan hätänä?Ajatuksena oli jatkaa Naantalista morjestamaan kesätyöläistä Houtskariin. Jostain syystä olin kuvitellut, että yhteysaluksia sinne kulkee kuin Pispalaan busseja, ja ihan vaan parinkymmenen kilometrin päästä Rymättylästä (uutisista se paikka, jossa ekana nostetaan varhaisperunaa). No, kävi ilmi, että niitä ei tosiaankaan edes mene sinne Rymättylästä, joka sitä paitsi on 35 kilometrin päässä. Poljin tuon matkan ihan järkyttävän mäkistä (Pirttikoski jäi kepoisasti kakkoseksi) ja vastatuulista reittiä toteamaan, että pitää odottaa pari tuntia yhteysalusta Nauvoon, josta sitten voi polkea Korppooseen, josta sitten kulkee se yhteysalus Houtskariin...
Ylämäet alkoivat olla liikaa Konallekin ja ketjut tipahtelivat paikoiltaan joka toisessa mäessä. Lämmintä oli miljoona ja hiki virraten lykin pyörää pystysuoraa tietä, ihan vaan pari ärräpäätä saattoi päästä. Mutta tien vieressä kasvoi niin paljon metsämansikoita, että haistoin ne ohi ajaessani! Haista maista kesä, tupakatta tottakai! Pakko oli muutama suuhun napata, viis lyijystä ja koirankusesta, hyvää oli.
Odotellessani sitä Nauvon yhteysalusta kokkailin kanttarellikuppikuuman nuudeleilla höystettynä ja nautin sen varpaita meressä huljutellen rannalla, jolle toivotettiin tervetulleeksi kyltillä "Yksityisalue, oleskelu kielletty". Hitto, ei siellä muutakaan ollut siellä satamassa...
Siinä vartoillessani laituriin tuli moottoriveneellä äiti ja tytär hakemaan juhlavieraita Seilin saarelle 80-vuotispippaloihin. Sainkin heiltä yllättäen kyydin, niin että ehdin pyöriä Seilissä hyvän tovin ennen yhteysaluksen saapumista. Saareenhan sijoitettiin aikoinaan spitaaliset ja mielisairaat, lopulta vain naishullut vuoteen 1962 asti. Karu on ollut meininki, kyltin mukaan tulijalla piti olla mukanaan 20 taaleria ja laudat ruumisarkkua varten. Kuka tänne kerran saapui, ei pois enää päässyt. Karmivaa... Nykyään sairaalan tiloissa on yliopistolaisia,en tiedä miten on heidän laitansa, päästetäänkö pois.
Yhteysalus vei sitten Seilistä Nauvoon, jonka halki poljin vaihteeksi sympaattista hiekkatietä. Lossilta katselin älyttömän isoa sorsuetta, varmaan ainakin 20 poikasta. Onkohan niilläkin päivähoitojärjestelmä, ei voi mahtua yksittäiseen sorsaan noin montaa munaa.
Muutamien lauttojen ja polkaisujen jälkeen pääsin viimein Houtskarin saarelle noin yhdeksän pintaan. Och vilket sommarparadiset är det! Mykistyttäviä saaristolaismaisemia kallioineen, käkkärämäntyineen, merenlahtineen, punamultamökkeineen... Ja niin hiljaista että korvissa soi. Täytyy sanoa, että hyvällä maulla on P. kesäkohteensa valinnut. Kuulemma nippa nappa sietää olemisen. Näkymä P:n ikkunasta:
P. löytyi vierasvenesataman terassilta. Pienessä Näsbyn kylässä on kaksi baaria, joista toinen on purjehduskenkäporukan mieleen ja toinen ilmeisesti suunnattu varttuneemmalle väelle:
Ilta meni näiden baarien terasseilla istuskellen. P. on aivan entisensä (paitsi ruskeampi), vedätti turkulaisjuntteja 6-0 niin että melkein piti jo pelätä, koska tajuavat ja joku saa lättyynsä. Yksi rutkulaisista oli pelottava asberger-tapaus helly-hansen-liiveissään, hui olkoon. P. myös piirteli mainioita tilannekuvia sammuneesta hemmosta ja lahjoitti kohteellekin yhden teoksista, liekö osannut arvostaa tätä taidetta kuitenkaan...
Aamulla nukutti pitkään, mutta kerettiin kuitenkin aamusaunaan ennen P:n töihin lähtöä. En juurikaan parempaa tapaa keksi aloittaa lomapäivä! P:n työpaikassa eli paikallisessa kurssikeskuksessa on meneillään kolmen viikon joogaleiri ja kävin kuokkimassa maittavat sapuskat ayerveda-lounaspöydästä ennen kuin lähdin fillaroimaan saarta ristiin rastiin. Näsbystä löytyi kaksikin kyläkauppaa pelastettavaksi vieri vieressä:
Eilen tuli ensimmäistä kertaa tunne, että jokohan tämä polkeminen alkaisi pikku hiljaa riittää. Kilometrejä tuli sen kuvitellun parinkymmenen kevyen sijaan 73 raskasta. Tänään jalat olivat niin soosina, etten meinannut jaksaa kavuta Borgbergille [poripäri] näkötorniin. Kannatti kuitenkin raahautua, komiat olivat näkymät merelle.
Kerrankin maltillisesti otin lepopäivän, vain 18 km pyöräilyä, uimista ja Bulmersia terassilla. Aiai, tähänhän voisi vaikka tottua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti