Ilmatieteen laitos näytti kolmea tippaa ja valitettavan oikeassa olivat tällä kertaa, ei siis järkeä lähteä jatkamaan matkaa ja kastelemaan koko varustusta. Aamupäivällä oli hyvää aikaa kavuta mummolan vintille nostalgisoimaan omaansa ja muiden lapsuutta. Hupaisaa kalustoa oli kertynyt, ja kaikki vanhat kamut odottamassa leikkijää:
Tämä selvistely aiheuttaa pahempia päähänpistoja kuin kännääminen konsanaan. Kun en malttanut koko lepopäivää aloillani pysyä, lähdin sotkemaan kertakaikkisessa ja loputtomassa kaatosateessa Härkätietä kohti Hämeenlinnaa. Ilma oli jokseenkin happirikas, kas kun eivät muut pyöräilijät sitä olleet hoksanneet... Heti ensimmäisellä kuratie-erikoiskokeella kertyi kuutio hiekkaa pyörän osasiin rahisemaan. Vielä kun läpeensä märät "sadevaatteet" painoivat ainakin viisi kiloa, ei varsinaista vauhdin hurma-elämystä tänään päässyt syntymään. Sadeviittakin oli kyllä kassissa mukana, mutta mun kokemuksen mukaan se vain patoaa syliin valtavan tekoaltaan, jonka sitten ruilauttaa kerralla pöksyille. Niinpä valitsin tasaisen ja totaalisen kastumisen.
Huvittuneena muistelin hyvän ystäväni M:n kanssa kehittämääni Käkkälöjoen mäkäräjoogit-konseptia. Helppohan se on olla kosminen, kun aurinko laskee Intian valtamereen ja leppeä tuuli leyhyttelee rastoja. Mutta hankipa mielenrauhaa Lapin erämaassa mäkäräin ja muiden vitstausten armoilla, silloin vasta olet tosi joogi! Jotain samankaltaista suomalaista mentaliteettia syväluotaavaa menoa oli tämänpäiväisessä Härkätien kaatosadepyöräilyssä. Vai liekö vain kyse siitä, että yhtään etappia ei sovi jättää väliin?
Odotin härkätien alkupäästä löytäväni jonkinlaisen alkuhärän, mutta eipä siellä ollutkaan kuin Hämeen linna. Sinänsä tietysti komea alku taipaleelle, mutta näissä kosteissa tunnelmissa en sitä jäänyt nyt ihastelemaan. Sen sijaan tapasin I:n ja L:n ja hyppäsin Konan kanssa oranssiin pakuun suijailemaan pitkin Hämeenlinnaa. Oli huippuhauskaa nähdä pitkästä aikaa "adoptio-äiti" ja samassa paketissa tullut "pikkusisko" - kiitokset molemmille kestityksestä! Lopuksi päädyttiin iltaa viettämään A-P:n ja J:n luokse, missä pidettiin myös hyvänä: vaatteet kuivattiin, matkalainen syötettiin ja juotettiin ja vielä hieronnatkin annettiin - brilliant! Ihania olette kaikkki tyynni.
Vedenpaisumuskin lakkasi vastoin odotuksia illan myötä, niin että vastahakoisesti oli irtauduttava kotimatkalle. Reitti vei Turengin kautta, oli pakko käydä fiilistelemässä vanhoilla kotikonnuilla (valmistaudunkohan jotenkin alitajuisesti poistumaan tästä maailmasta, kun näitä iänikuisia paikkoja koluan?). Kuvissa entisen kouluni "parijonoon asetu" -kohta ja Kalpalinnan alppikeskus:
Pyöräily tuntui hyvältä tyhjällä tiellä ja teki mieli hengittää pelkästään sisään päin, kun oli niin raikasta ja puhdasta. Matka sujui joutuisasti, kun menin itseni kanssa peurojenlaskemiskilpailua, jonka voitin neljällä havainnolla (mikä tarkoittaa sitä, että niitä on täytynyt lymyillä pelloilla vähintään tuplamäärä). Kilometrejä tänä lepopäivänä tuli mittariin 63.
Kotiin? Minä?! Näistä juhlista! Tätä selkärankaa kadehtisi paavikin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti