Eräilemään

Yöpyöräilyn takia taisin käydä niin kierroksilla, että heräilin pitkin yötä ja ylöskin nousin melko aikaisin. Kamojen pakkailu vei kuitenkin aikansa ja pääsin starttaamaan Ritvalan lomakodista puolen päivän maissa. K:lle ja J:lle vielä suurenmoiset kiitokset henkisestä ja ruumillisesta huolenpidosta sekä mahtavista lomapäivistä!

Eilisen pyöräilyn jälkeen täyspakkauksen kanssa liikkeelle lähtö tuntui tosi tuskalliselta. Lisäksi oli taas tuulista - jos onkin tuultava, niin miksi aina vastaan? Pidin ekan paussin S:n ja M:n luona Iittalassa, ja siellähän oli ilahduttavasti myös kasa koskilaisia pahalta haisevia nuoria miehiä. Oli hirmu kiva nähdä pitkästä aikaa, ja S:lle kiitos, tuhti puurolounas piti liikkeellä iltaan saakka.

Matka jatkui 30 kilometriä kuolettavan tylsää ja helvetillisen mäkistä Pirttikoskentietä. Maiseman mielenkiintoisuuden voisi tiivistää: oikealla - mäntymetsää, vasemmalla - mäntymetsää, oikealla - kuusimetsää, vasemmalla - kuusimetsää. Ylämäet olivat ihan killereitä, mutta New Model Army täysillä siivitti niiden yli, vaikka ehdin jo ajatella, että näinköhän kohtaloni oli Pirttikosken mäkiin nyykertyä. Onneksi oli joku alamäkikin joukkoon eksynyt, tuli Konan nopeusenarit 49,9!

Yksin edetessään saa kyllä todella valppaana olla sen kartan kanssa ja ihan tosissaan seurailla muunkin kuin sisäisen matkansa etenemistä. Tänään muistin, että kartassa pisteiden A ja B väliin merkityt numerot ilmaisevat niiden etäisyyttä. Sehän helpottaa aivan olennaisesti tilanteen seuraamista, varsinkin jos muistaa tarkkailla matkamittaria ja vertailla sen lukemia kartan numeroihin.

Sellaiseen epäkohtaan tässä suunnistusasiassa kiinnittäisin huomiota, että miten ihmeessä sitä voi tietää, missä kohtaa maisemaa milloinkin on, kun sitä kartan asiaa ei sanota missään maastossa. Esimerkiksi miten helvetissä ihminen voi tietää olevansa kartassa mainitussa paikassa nimeltä Mäyrä, kun missään ei lue että Mäyrä eikä mailla halmeilla näy mäyrän mäyrää? No, okei, oli siellä Ylimäyräntie, joten kai se itse Mäyräkin jossain lähellä oli. Mutta sitäkö tarkoitettiin, että justiinsa oltiin Mäyrän yli ajettu? Vetoaisin asiaan kuuluviin viranomaisiin, että alkaisitte nyt kirjailla niitä paikkojanne maastoon, etteivät ihmiset olisi niin hukassa.

Ja sitten vielä ne häviävät kilometrit, voi jumalauta. Jos pisteessä A sanotaan, että pisteeseen B on matkaa 15 km, niin miten matkalla voi olla kyltti, että Piste A 12 km ja Piste B 2 km? Minne se yksi kilometri siitä on kadonnut??? Tällaisessa maailmassa sitä sitten pitäisi olla kotonaan.

Monia hupaisia teiden nimiä on matkalla näkynyt, mutta erityisesti ilahdutti eilisellä Hauhon reissulla hämäläisvaikutteinen Häränvattantie... Tällaisen härkä-ihmisen mieltä lämmittää moinen.

Kaikkien niiden mäkikärsimysten jälkeen saavuin iltasella Tammelaan. Se on jostain syystä aina ollut mielessäni ankean paikan maineessa, mutta hitto, siellähän olikin tolkuttoman kaunista. Ja kuka voi vastustaa Kirnu-baarin brazil-iltaa? No, minä voin, tyydyin vain nauttimaan virvokkeen ja suklaan ja jatkoin matkaa Saaren kansanpuiston kautta Liesjärven kansallispuistoon. Tänään on siis vuorossa retken eräilyosuus.

Tähtäsin Peukalolammin laavulle, mikä ei ollutkaan ihan helppoa, kun olivat sen niin hyvin tänne metsään kätkeneet. Meinasi jo hermostus tulla, mutta onneksi viimein löysin paikan, tämä on aivan huippu. Välppeän mäntymetsikön keskellä lammen rannalla, täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhassa - hyttysetkään eivät ole tänne jostain syystä sankoin laumoin löytäneet. Saapuessani paikalla oli ainoastaan yksi tamperelaispariskunta teltalla, eikä vieläkään ole muita näkynyt. Mukavat manselaiset tarjosivat mulle kaikista maailman juomista - kultalonkeron! No, ei parane valittaa, ja sitä paitsi hyvältä maistui sekin koiranoksennusta muistuttavan pasta-aterian kanssa.

Muuta tässä ei ole oikeastaan jaksanut tehdäkään kuin puita pilkkoa, ruokaa laittaa ja levittäytyä laavuun. Hyvin sitä näköjään saa yksinkin spruguleiriefektin aikaiseksi.

Päivän aikana matkamittariin kertyi 90 kilometriä ja täytyy sanoa, että loppua kohden olin kyllä aika puhki. Yksin matkaamisen plussia: saa ajaa niin pitkälle kuin haluaa. Yksin matkaamisen miinuksia: ei ole ketään, kenen kanssa argumentoida, kuinka pitkälle kannattaa ajaa.

Täytyy sanoa, että tämä nettiin kirjoittelu laavulla tulien ääressä tuntuu omituisemmalta kuin mikään, mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Taidanpa laittaa tietokoneen pois ja ryhtyä tuijottamaan tulia ennen kuin nukahdan.

Viskiä ja suklaata. Tänne. Heti. Nyt.