Näin minä vihellän matkallani

Kasailin tiistaina aamusella kamoja ja olin hädin tuskin olin toipunut edellisen päivän kyläilykierteen syömingeistä, kun naapurin super-Hilkka huuteli "kuule, oon leiponu korvalaakia ja keittäsin kahveet". Eihän siinä muu auttanut kuin lykätä lähtöä ja mennä vetelemään taas muutamat sämpylät ja vadillinen pullaa. Joka väittää kahvittelukulttuurin tyrehtyneen, puhuu silkkaa paskaa.

Edellisen päivän sadereissulta tarttui mukaan Härkätien kartta, ja tarkoitus olikin sitä reittiä lähteä etenemään. Härkätien museo Rengossa on onnekkaasti auki vain täydenkuun parillisina sunnuntaina tai jotain sinne päin, niin että vierailupainetta ei ollut. Sen sijaan paikansin mummun ja papan hautuumaalta (ei ollut ihan helppoa, kun en ensin muistanut, että Rengossa on kaksikin hautausmaata...) ja kävin kiittelemässä yösijasta.

Edellisen päivän sadereissulta tarttui mukaan myös järkyttävä määrä hiekkaa pyörään, niin että eteneminen oli Todella Raskasta. Vielä kun alkutaipaleella oli 14 kilometrin mittainen museotieosuus, mikä tarkoitti tietenkin jälleen monttuista ja mahdollisimman huonokuntoista hiekkatietä, tuntui ylämäkien kipuaminen maha täynnä tuoretta pullaa suorastaan ylivoimaiselta.

Pidin nesteen täydennys- ja tyhjennystaukoa Palsankallion rajakivellä, joka on ollut 1500-luvulla seitsemän kunnan rajan kohtaamispiste. Kunnat olivat Sääksmäki ja kuusi muuta. Kiven lähimaastosta löytyi välipalaksi valmiita mustkikoita.

Hauskaa tällä reissulla on ollut katsella pikkuisia kyläpahasia, joissa tuntuu olevan yllättävän paljon elinvoimaa. Kesäteattereita on lähes joka mutkassa ja muutenkin ihmiset vaikuttavat puuhakkaammilta kuin isoissa kaupungeissa, joissa kaikki tarjoillaan valmiina pöytään.

Päivän hihitykset sai aikaan mainoskyltti "Iloisten ihmisten kylä, Letku". En kyllä yhtään epäile tuota, minua ainakin nauratti läpi koko Letkun... Letkussa oli sitä paitsi jälleen oivallinen kyläkauppa, josta löytyi myös kynsisakset - vapise, Ritvala! Letkulaiset olivat oivaltavasti valjastaneet puhelinkopin uusiokäyttöön leipälaatikkovarastoksi.

Tein pyhän päätöksen, että otan hekilökohtaiseksi missiokseni vierailla jokaisessa vastaan tulevassa kyläkaupassa. Kerta kaikkiaan, nyt on otettava kovat aseet käyttöön kyläkauppojen pelastamiseksi, vaikka se vaatisi sitten viidenkin jäätelön syömistä päivässä.

Maisema vaihtui pikku hiljaa hämäläisestä metsä-pelto-metsä-pelto -aihelmasta agrivoittoisempaan näkymään. Somerolle tultaessa oli jo todella laveaa, pitkälle näki ja taivasta riitti.

Somero osoittautui sen verran viihtyisäksi paikaksi, että siellä oli hyvä viettää keskiviikkona lepopäivää edellisen päivän 73 kilometrin rehkimisen jälkeen. Eläväinen Somero tarjosikin monenlaista viihdykettä:

• jeesuskirpparin hellealesta irtosi tinkaamisen jälkeen kunnon talvinen turkki kuudella eurolla
• maankuulusta Roppilan krouvista löytyi 0,33 kokoinen pienoismalli oikeasta tuopista ja käytiin klassikon ainekset sisältävä dialogi varttuneemman myyjättären kanssa: "Onko teillä alkoholitonta olutta?" "En o kuullukka" "Olisko teillä ginger alea?" "Ikän en o kuullu. On teil kysymykset."
  
• Leather heavenin päämaja sijaitsee Somerolla, uusi tieto ja uudet korvikset
• Somerolla on myös maailman ainoa astrologinen elämyspuisto, joka voisi olla aika karmiva paikka, mutta tilan emäntä oli hyvällä tatsilla liikkeellä, ei mikään kuolemanvakava meedio ollenkaan - jos ei olisi maksanut 7 euroa, olisi saanut asiakkaita
• pyöräilyä jovolla, uimista ja anarkia-saunomista Hovimäen leirintäalueella, lisää uimista ja saunomista S:n vanhempien lomakouherossa
• ... ja aforismipäivän parasta antia: "Sinä et ole paikassa, paikka on sinussa."

Lämpimät kiitokset vielä S:lle ja mukaville porukoillensa majoituksesta, pyöränhuollosta ja muusta!

Torstaina jatkui Härkätie, ensin vain iPodiin Scandinavian Music Groupia matkamusaksi. On muuten aivan erityisen hyvää settiä tekemään lähdöistä vieläkin haikeampia... Tällaisissa sävelissä sitten liikkeelle http://www.youtube.com/watch?v=fGq5Gm3KUxc.

Hiekoista vapautettu fillari rullaili taas kuin unelma, ja sääkin oli mitä mainioin. Palamisen riski oli ilmeinen, mutta en malttanut olla ajamatta ilman paitaa - tai ei nyt kokonaan, vaan ilman suurinta osaa niistä palasista, jotka yhdessä paidan muodostavat. Sen verran oli hottia, että piti päästä pulahtamaan ennen kuin matka kunnolla alkoikaan. Pyöli-beachilta löytyi tuttujakin, kun perhe Toilakka pysähtyi mansikkatauolle matkallaan Härkätietä päinvastaiseen suuntaan.

Kauhian pal ystävällisiä ovat ihmiset tääl päin Suomea. Kovasti kaikki hymyilevät ja kyselevät matkan etenemisestä ja muusta, mikä pakkaa hiukan hämmentämään koskilaisempiin kohteliaisuuksiin (mitä sää muka täällä teet?) tottunutta. Vai onkohan kyse jostain varsinaissuomalaisesta piilovittuilusta, jota en vaan älyä?

Noista mukavista ihmisistä tulee mieleen vanhat pohdinnat M:n kanssa mukavuuden syvimmästä olemuksesta. Se oli nuoruudessa agendalla, että jos vaikka mukaviksi tässä ryhdyttäisiin. Miten se tuntuikin niin vaikealta... Ehdottaisinkin nyt, että hei te kaikki hyvät ihmiset ympäri isänmaan: mitäs jos pitäisitte yhteisen teemaseminaarin, jonka tuotoksena syntyisi opus "Mukavana ihmisenä oleminen ja miten sellaiseksi tullaan" - ostaisin!

Matka kulki läpi sellaisten paikkojen kuin Koski TL (hiljainen ja sympaattinen kylä jossa huomattava rollaattori-tiheys), Marttila (evästauko paikalla, jossa on suoritettu viimeinen laillinen teloitus Suomessa, mulle tuntemattomaksi jääneestä syystä) ja Tarvasjoki (suuren suuri koulu keskellä peltoa mutta ei juuri lainkaan ihmisiä). Tuli Hollanti mieleen paitsi maiseman myös (vasta)tuulen takia, niin että silmä alkoi väkisinkin hakea tuulimyllyjä horisontista. Ja olisi se grolschkin maistunut terassilla, vaan valitettavan vähän on näille pelloille terasseja pykätty.

Kyläkauppojen vähyyden takia piti osallistua myös yhden baarin pelastamiseen Liedossa. Kohtelias myyjä tarjoutui ihan pyytämäti täyttämään juomapullot (kossulla!) ja paikallinen herrasmies hassuine murteineen selosti avuliaasti säätiedotuksia ja jakeli reittivinkkejä, joista en tajunnut puoliakaan.

Melko säästeliäästi minusta oli käytetty niitä Hämeen härkätietä kuvaavia merkkejä jossain vaiheessa - varsinkin Turkua lähestyessäni en ihan ollut varma, olenko oikealla väylällä. Reittihän tosiaan kulkee Hämeen linnalta Turun linnalle, niin että vaikka alkoi jo vähän väsy hiipiä, oli pakko kiukulla painaa linnalle saakka... Sen jälkeen ei ollutkaan muuta tehtävissä kuin förillä Aurajoen yli ja jokilaivalle bisselle.

Ihan piruuttani poljin vielä Naantalin karavaanarihelvettiin yöksi. Mittariin tuli tänään 114 kilometriä ja siltä se tuntuukin.

Pyöräily oli tänään mitä suurimmassa määrin pyöräilyä matkalla olon eikä perille pääsyn takia, kun en aamulla edes tiennyt, mikä se määränpää on. Ja hyvältähän tuo maistui, matkalla olo.