Pyöräilenki!

Eihän siitä juoksemisesta keväällä loppuviimeksi mitään tullut, kun sekosi pää ja jalat. Jonkin aikaa jaksoin vielä pitkiä lenkkejä juoksennella, mutta en enää niistä kirjoittaa - ja sitten lopahti se juokseminenkin. Sitä paitsi kuka viitsii kesähelteillä itseänsä juoksemalla rasittaa, kauhea hikikin siinä tulee. Niinpä ajattelin, että sitte pyöräilenki. Eilettäin starttasin elämäni ensimmäiselle pyöräretkelle yksin - pituus määrittelemätön, samoin suunta.

Ennen lähtöä Sportaxin pojat kiristelivät pyörästä ruuvit ja mutterit, ja nyt se rullaa jälleen kuin unelma. Tämä olikin hyvä, koska vaikka olisin itsekin tarvittavat namiskat löytänyt, olisin niitä luultavasti väärään suuntaan veivannut. Tavaroiden pakkaaminen ruisrockien jälkeisessä ahdistuksessa oli kaikkea muuta kuin hilpeä kokemus. Ja yksin lähtiessä pitää vielä oikeasti muistaa ite ihan kaikki... rasittavaa. Niin vain sain kuitenkin haalittua kamat kasaan, paitsi että esim. pitkät kalsarit piti jättää pois, että tietokone mahtuu mukaan.

Sen verran sitä tavaraa kertyi, että pyörä painoi varmaan kaksi kertaa niin paljon kuin polkija. Liikkeelle lähtö oli varsin vaappuvaista ja kotimäki pisti jonniin verran puuskuttamaan. Ennen Messukylää pukkasi jo niin kauhea ikävä, että meinasin kääntyä takaisin. Piti ihan muistuttaa itelleen, että miksi sitä tälle retkelle ylipäätään lähti eikä vietä lomiaan niin kuin muutkin ihmiset rannalla loikoillen tai vaikka bussissa nähtävyyksiä katsellen. Syyhän on se, että haluan tässä lomassa olevan enemmän krapulattomia aamuja kuin niitä krapulallisia, ja itseni tuntien lähibaarin terassi tällaiset toiveet varsin tehokkaasti torpedoisi.

Reitti lähti vetämään kohti Kangasalaa ja sitä kautta parin harhautumisen jälkeen Kaivannon kanavalle, missä pidin paussia ja nautin ehkä maailman isoimman mango-meloni-tötterön... nami! Komeita maisemia tiirailin seuraavaksi Vehoniemen harjulta, pysähdyin oikein tähyämään näkötornista järviä molemmin puolin ja tunsin itseni kunnon kesälomalaiseksi. Lounastauko jäi verrattain myöhäiseksi, kuuden hujakoilla keittelin Kostianvirran taistelutantereen kupeessa nuudeleita ja niiden kanssa herkullista savukalasörsseliä (kokille kiitos!). Loppumatka vei kohti koti-Koskia, tosin ennen cityä koukkasin pikkuteille ja poljin läpi suomi-filmin Sääksmäen Ritvalan kylään kamujen luokse. Maisema kesäillassa oli niin täydellinen että piti vähän huutaa ääneen. Viime metreillä, siinä kaikkein tutuimmassa kohdassa vetäisin tietysti vielä harhaan... Kauhean tarkkana saa olla, ettei ajatuksissansa polkaise mihin sattuu.

Aah, perillä odotti lämmin sauna ja herkullinen kookoskeitto - kyllä maittoivat! Mittari näytti, että kilometrejä päivän aikana kertyi 77. Olisivatko Sportaxissa sitäkin virittäneet näyttämään yläkanttiin.

Tänään sääolot suorastaan pakottivat viettämään lepopäivää, mikä oli kyllä vallan mahtavaa. Pitkään ja sikeästi nukuttujen unien jälkeen aamiainen kuistilla, sarjakuvien lueskelua (Tilsaa ja Raakaa lihaa) ja rauhaisaa kävelyä metsätiellä. Ja tietysti tuntikausien saunomista ja experimental kitchenin gourmet-tuotosten nautiskelua.

Huippua oli pyöräily oikeaan vanhan liiton kyläkauppaan, joka vaikutti siltä, ettei suuria muutoksia ole läpi käynyt sitten 50-luvun. Pankkikortilla maksaminen hoitui ihka aidolla höylällä - kaikki eivät siis ole vielä siruihin siirtyneet. Tunnelma oli autenttinen ja kuulemma juhannuksena kaupalla oli kokoontunut perinteinen pilsneripiiri. Miten sitä elääkään sellaisessa harhassa, että kaikki elämä on keskittynyt kaupunkeihin?





Täydellisen kesälomapäivän kruunasi se, että mukaan geimeihin tuli puskista maailman parahin koirakaveri: