Pitkä matka kotiin

Kuvasta huolimatta ilta Näsbyssä oli rauhaisa. Hetken jaksoimme istuskella vierasvenesatamassa ja suunnitella saunomista, mutta päädyimme kuitenkin aikaiseen nukkumaanmenoon aikeena myös aikainen herääminen. Kello oli toiveikkaasti soimassa 6.30! Vähän aikaa painelin torkkua ja sitten sammutin koko herätyksen. Vihdoin puoli kymmenen maissa vääntäydyttiin väkisin ylös. P:n kämpällä on selkeästi sama efekti kuin hyvillä mökeillä, nukkua voisi vaikka ympäri vuorokauden. Mökkikooman nimellä tunnettu ilmiö sai täysin valtaansa ja olisin voinut jäädä nukkumaan sinne loppulomaksi.

Ajatus siis oli, että jotain ehdittäisiin tehdä ennen mun lähtöä, mutta ei sitten ehditty yhtään mitään, paitsi syömään maailman paras aamainen joogien pöydästä. Tsiisus, että oli kyllä hyvät puurot. Tuorepuuro oli ihan uusi tuttavuus, pitää vissiin hankkia tehosekoitin, että pääsee kokeilemaan samaa kotona.

Viimeistään nyt olen aivan vakuuttunut, että ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat mitä suurimmassa määrin sellaiset seikat kuin missä asuu ja mitä suuhunsa työntää. Jos itsestänsä vähänkään välittää, näihin juttuihin kannattaisi kyllä panostaa. Hermostuvaisuuteen taipuvainen ihminen voisi takuulla paremmin rauhaisassa maalaismaisemassa. Ja olisin ihan valmis ryhtymään joogiksi pelkästään siitä syystä, että niillä on paremmat pöperöt!

Vähän jäi kaivelemaan, että ei edes aamusaunaan ehditty... Mun mieleen on tuollainen toiminta, että sauna on lämpimänä aamusta yöhön. Mutta pakko oli taipaleelle pakottautua, että olisi edes teoreettiset mahdollisuudet ehtiä juhlimaan J:n kolmekymppisiä. Tänään on puolestaan P:n syndet - pitää juhlia niitä sitten urakalla, kun sankari saapuu Pispalaan. Ja tusen tack vielä P:lle ja mukaville tuttavillensa tästä hienonhienosta saaristolomasta!

Käytin eilen huomattavan määrän aikaa ja puhelinta Iniön kautta menevien yhteysalusten aikataulujen selvittämiseen. Kukaan ei tuntunut tietävän edes numeroa, mistä voisi tavoittaa jonkun, joka aikatauluista tietää. Tarpeeksi en kuitenkaan asiaan panostanut, ja vihon viimeinen lautta Taivassalosta Velkuaan jäi selvittämäti - tietenkin sillä tuloksella, että saavuin Taivassaloon toteamaan, että päivän viimeinen (ja ainoa) lautta lähti justiinsa. Aavistuksen harmitti, kun olin lautalta lautalle polkenut kieli vyön alla koko alkupäivän... Täysin tavoilleni vastaisesti päätin kuitenkin olla lähtemättä ylipitkää ja tylsää maantiereittiä kinkkaamaan Turkuun ja valitsin sen sijaan vielä yhden lomapäivän Taivassalossa.

Onneksi Mossalosta löytyi erityisen sympaattinen leirintäalue ja sieltä kallion kainalosta mainio paikka teltalle. Aluetta pitää iäkäs pariskunta ja miekkonen, jonka vaimo juuri kuoli. Kovin ottivat sydämellisesti vastaan ja ihan lähtivät mukaan teltan paikkaa valitsemaan. Vaikka tämäkin alue on karavaanarien kansoittama, ei yhtään ärsytä niin kuin Naantalissa. Telttailijoille on rauhaisa kallio ja muutenkin tunnelma on leppoisampi. Settiin kuuluva sauna oli loistava ja muutenkin tilat kotoisia.

Iltapäivällä kävin pyörähtämässä Taivassalon typötyhjässä keskutassa ruuanhakureissulla. Pakko oli tietenkin vierailla myös hautausmaalla... Onhan se vähän kolkko harrastus, mutta siellä tulee jotenkin niin rauhaisa olo. Ja aina jotain huvitustakin löytyy, esim. tällä kertaa teksti: "Tässä lepää Kummilan rusthållari häradstuomari kuudennusmies suomen pipliaseuran waivas-hoitokunnan jäsen Antti Antinpoika ja hänen jälkeen jäänyt puolisonsa Eva Matintytär". Että on sitten pitänyt herran koko CV luetella, ja muijasta sanotaan ainoastaan, että oli jälkeenjäänyt... Not fair.

Tänään oli hassujen liikennemerkkien päivä. Tuota ensimmäistä tavailin ihan tosissaan, että miksi hemmetissä täällä saaristossa on liikennemerkit ruotsiksi ja saameksi! Ja mikä ihme on tämä sana näkemäeste... jotenkin siis jaoin sen näke mäeste ja siitä yritin kehitellä. Enkä kyllä tuollaista rollattorivaaraakaan ole ennen tavannut:

Tiedän kyllä, että iPodin kuunteleminen ajaessa ei ole järkevää eikä turvallista, enkä oikeastaan sitä teekään, paitsi isoilla, meluisilla teillä ja silloin, jos on ihan puhki ja tarvitsee muuta ajateltavaa kuin seuraava ylämäki. Tänään Taivassaloa kohti ajaessani kuitenkin kuuntelin aika lujalla, ja siinä kävi justiinsa niin, että koko muu maailma hävisi ja tuli harha, että yksin täällä ollaan. Huomaamattani laulaa kajautin siinä ääneen, ilmeisesti myöskin ihan kohtuullisella volyymilla. Kun tulin vilkaisseeksi taakse, siinä aivan kintereillä sellainen hippipyöräilijä yritti pidätellä virnettään... Kohteliaasti kuitenkin tervehti ohi pyyhkäissessään, niin että ilmeisesti biisi miellytti.

Tänään oli jo sellainen ukkosta lupaileva ilma, mutta se onkin kai huomenna vasta tähän kolkkaan maata tulossa. Lähtö on tavattoman varhain, ensimmäinen (ja toiseksi ainoa) lautta lähtee 9.15 ja siihen olisi ehdittävä, jos mielii Turkuun ja siellä Tampereen junaan ihmisten aikoihin. Tämä leirintäalue houkuttaisi kyllä yökyöppäämiseen, mutta pakko se on päänsä kallistaa, että aamulla pääsee virkkuna ylös. Ai niin, kilometrejä tänään 63.

Skärgård, oj, skärgård

Iltasella telttaa pystyttäessä ei aina muista, että aamu voi muuttaa sen telttasaunaksi, jos ei mistään tule varjoa. Olin oman telttani läväyttänyt sitten mahdollisimman avoinaiselle kalliolle, ja Naantalin aurinko sen tehokkaasti lämmitti heti aamutuimaan. Onneksi teltassa oli kaksi oviaukkoa, niin että sinne sai jonkinlaisen läpivedon tunnelmaa viilentämään.

Aamulla herätessä naama oli helakan punainen ja turvoksissa. Niinpä sitä sitten tämän raittiuslomankin jälkeen näyttää siltä, että on tönöttänyt terassilla puolitoista viikkoa välillä kotona käymättä.

Leirintäalue oli täyteen ahdettu ja aikas ahdistava paikka. Suihku sentään oli hyvä ja tuli tarpeeseen. Kummallista, miten peseytymisestä voi tulla ihmiselle niin hyvä olo, vaikka en mikään puhtausfriikki todellakaan ole. Amerikkalaisissa elokuvissa usein tarjotaan hädän hetkellä lasi vettä - olisikohan vielä parempi, jos ehdottaisi tolaltaan olevalle kunnon lämmintä suihkua?

Kamojen pakkaamisen ajaksi seuraan lyöttäytyi läheisellä Nesteen jalostamolla työskentelevä alkuasukki. Seuranpitäjiä tuntuu riittävän, kun on yksin liikenteessä. Ja mukavahan se on, ettei kasva äänihuulet umpeen.

Aamupäivän palloilin vanhassa Naantalissa sympaattisia rakennuksia ihmetellen ja herneitä syöden. Naantali näyttää olevan kovasti lapsiperheiden ja eläkeläisten mieleen. Huh sitä itkupotkuraivareiden määrää... mikä niitä lapsia oikein riivaa, kun tuntuu niin usein joku olevan hätänä?

Ajatuksena oli jatkaa Naantalista morjestamaan kesätyöläistä Houtskariin. Jostain syystä olin kuvitellut, että yhteysaluksia sinne kulkee kuin Pispalaan busseja, ja ihan vaan parinkymmenen kilometrin päästä Rymättylästä (uutisista se paikka, jossa ekana nostetaan varhaisperunaa). No, kävi ilmi, että niitä ei tosiaankaan edes mene sinne Rymättylästä, joka sitä paitsi on 35 kilometrin päässä. Poljin tuon matkan ihan järkyttävän mäkistä (Pirttikoski jäi kepoisasti kakkoseksi) ja vastatuulista reittiä toteamaan, että pitää odottaa pari tuntia yhteysalusta Nauvoon, josta sitten voi polkea Korppooseen, josta sitten kulkee se yhteysalus Houtskariin...

Ylämäet alkoivat olla liikaa Konallekin ja ketjut tipahtelivat paikoiltaan joka toisessa mäessä. Lämmintä oli miljoona ja hiki virraten lykin pyörää pystysuoraa tietä, ihan vaan pari ärräpäätä saattoi päästä. Mutta tien vieressä kasvoi niin paljon metsämansikoita, että haistoin ne ohi ajaessani! Haista maista kesä, tupakatta tottakai! Pakko oli muutama suuhun napata, viis lyijystä ja koirankusesta, hyvää oli.

Odotellessani sitä Nauvon yhteysalusta kokkailin kanttarellikuppikuuman nuudeleilla höystettynä ja nautin sen varpaita meressä huljutellen rannalla, jolle toivotettiin tervetulleeksi kyltillä "Yksityisalue, oleskelu kielletty". Hitto, ei siellä muutakaan ollut siellä satamassa...

Siinä vartoillessani laituriin tuli moottoriveneellä äiti ja tytär hakemaan juhlavieraita Seilin saarelle 80-vuotispippaloihin. Sainkin heiltä yllättäen kyydin, niin että ehdin pyöriä Seilissä hyvän tovin ennen yhteysaluksen saapumista. Saareenhan sijoitettiin aikoinaan spitaaliset ja mielisairaat, lopulta vain naishullut vuoteen 1962 asti. Karu on ollut meininki, kyltin mukaan tulijalla piti olla mukanaan 20 taaleria ja laudat ruumisarkkua varten. Kuka tänne kerran saapui, ei pois enää päässyt. Karmivaa... Nykyään sairaalan tiloissa on yliopistolaisia,en tiedä miten on heidän laitansa, päästetäänkö pois.

Yhteysalus vei sitten Seilistä Nauvoon, jonka halki poljin vaihteeksi sympaattista hiekkatietä. Lossilta katselin älyttömän isoa sorsuetta, varmaan ainakin 20 poikasta. Onkohan niilläkin päivähoitojärjestelmä, ei voi mahtua yksittäiseen sorsaan noin montaa munaa.

Muutamien lauttojen ja polkaisujen jälkeen pääsin viimein Houtskarin saarelle noin yhdeksän pintaan. Och vilket sommarparadiset är det! Mykistyttäviä saaristolaismaisemia kallioineen, käkkärämäntyineen, merenlahtineen, punamultamökkeineen... Ja niin hiljaista että korvissa soi. Täytyy sanoa, että hyvällä maulla on P. kesäkohteensa valinnut. Kuulemma nippa nappa sietää olemisen. Näkymä P:n ikkunasta:


P. löytyi vierasvenesataman terassilta. Pienessä Näsbyn kylässä on kaksi baaria, joista toinen on purjehduskenkäporukan mieleen ja toinen ilmeisesti suunnattu varttuneemmalle väelle:
Ilta meni näiden baarien terasseilla istuskellen. P. on aivan entisensä (paitsi ruskeampi), vedätti turkulaisjuntteja 6-0 niin että melkein piti jo pelätä, koska tajuavat ja joku saa lättyynsä. Yksi rutkulaisista oli pelottava asberger-tapaus helly-hansen-liiveissään, hui olkoon. P. myös piirteli mainioita tilannekuvia sammuneesta hemmosta ja lahjoitti kohteellekin yhden teoksista, liekö osannut arvostaa tätä taidetta kuitenkaan...

Aamulla nukutti pitkään, mutta kerettiin kuitenkin aamusaunaan ennen P:n töihin lähtöä. En juurikaan parempaa tapaa keksi aloittaa lomapäivä! P:n työpaikassa eli paikallisessa kurssikeskuksessa on meneillään kolmen viikon joogaleiri ja kävin kuokkimassa maittavat sapuskat ayerveda-lounaspöydästä ennen kuin lähdin fillaroimaan saarta ristiin rastiin. Näsbystä löytyi kaksikin kyläkauppaa pelastettavaksi vieri vieressä:

Eilen tuli ensimmäistä kertaa tunne, että jokohan tämä polkeminen alkaisi pikku hiljaa riittää. Kilometrejä tuli sen kuvitellun parinkymmenen kevyen sijaan 73 raskasta. Tänään jalat olivat niin soosina, etten meinannut jaksaa kavuta Borgbergille [poripäri] näkötorniin. Kannatti kuitenkin raahautua, komiat olivat näkymät merelle.

Kerrankin maltillisesti otin lepopäivän, vain 18 km pyöräilyä, uimista ja Bulmersia terassilla. Aiai, tähänhän voisi vaikka tottua!

Näin minä vihellän matkallani

Kasailin tiistaina aamusella kamoja ja olin hädin tuskin olin toipunut edellisen päivän kyläilykierteen syömingeistä, kun naapurin super-Hilkka huuteli "kuule, oon leiponu korvalaakia ja keittäsin kahveet". Eihän siinä muu auttanut kuin lykätä lähtöä ja mennä vetelemään taas muutamat sämpylät ja vadillinen pullaa. Joka väittää kahvittelukulttuurin tyrehtyneen, puhuu silkkaa paskaa.

Edellisen päivän sadereissulta tarttui mukaan Härkätien kartta, ja tarkoitus olikin sitä reittiä lähteä etenemään. Härkätien museo Rengossa on onnekkaasti auki vain täydenkuun parillisina sunnuntaina tai jotain sinne päin, niin että vierailupainetta ei ollut. Sen sijaan paikansin mummun ja papan hautuumaalta (ei ollut ihan helppoa, kun en ensin muistanut, että Rengossa on kaksikin hautausmaata...) ja kävin kiittelemässä yösijasta.

Edellisen päivän sadereissulta tarttui mukaan myös järkyttävä määrä hiekkaa pyörään, niin että eteneminen oli Todella Raskasta. Vielä kun alkutaipaleella oli 14 kilometrin mittainen museotieosuus, mikä tarkoitti tietenkin jälleen monttuista ja mahdollisimman huonokuntoista hiekkatietä, tuntui ylämäkien kipuaminen maha täynnä tuoretta pullaa suorastaan ylivoimaiselta.

Pidin nesteen täydennys- ja tyhjennystaukoa Palsankallion rajakivellä, joka on ollut 1500-luvulla seitsemän kunnan rajan kohtaamispiste. Kunnat olivat Sääksmäki ja kuusi muuta. Kiven lähimaastosta löytyi välipalaksi valmiita mustkikoita.

Hauskaa tällä reissulla on ollut katsella pikkuisia kyläpahasia, joissa tuntuu olevan yllättävän paljon elinvoimaa. Kesäteattereita on lähes joka mutkassa ja muutenkin ihmiset vaikuttavat puuhakkaammilta kuin isoissa kaupungeissa, joissa kaikki tarjoillaan valmiina pöytään.

Päivän hihitykset sai aikaan mainoskyltti "Iloisten ihmisten kylä, Letku". En kyllä yhtään epäile tuota, minua ainakin nauratti läpi koko Letkun... Letkussa oli sitä paitsi jälleen oivallinen kyläkauppa, josta löytyi myös kynsisakset - vapise, Ritvala! Letkulaiset olivat oivaltavasti valjastaneet puhelinkopin uusiokäyttöön leipälaatikkovarastoksi.

Tein pyhän päätöksen, että otan hekilökohtaiseksi missiokseni vierailla jokaisessa vastaan tulevassa kyläkaupassa. Kerta kaikkiaan, nyt on otettava kovat aseet käyttöön kyläkauppojen pelastamiseksi, vaikka se vaatisi sitten viidenkin jäätelön syömistä päivässä.

Maisema vaihtui pikku hiljaa hämäläisestä metsä-pelto-metsä-pelto -aihelmasta agrivoittoisempaan näkymään. Somerolle tultaessa oli jo todella laveaa, pitkälle näki ja taivasta riitti.

Somero osoittautui sen verran viihtyisäksi paikaksi, että siellä oli hyvä viettää keskiviikkona lepopäivää edellisen päivän 73 kilometrin rehkimisen jälkeen. Eläväinen Somero tarjosikin monenlaista viihdykettä:

• jeesuskirpparin hellealesta irtosi tinkaamisen jälkeen kunnon talvinen turkki kuudella eurolla
• maankuulusta Roppilan krouvista löytyi 0,33 kokoinen pienoismalli oikeasta tuopista ja käytiin klassikon ainekset sisältävä dialogi varttuneemman myyjättären kanssa: "Onko teillä alkoholitonta olutta?" "En o kuullukka" "Olisko teillä ginger alea?" "Ikän en o kuullu. On teil kysymykset."
  
• Leather heavenin päämaja sijaitsee Somerolla, uusi tieto ja uudet korvikset
• Somerolla on myös maailman ainoa astrologinen elämyspuisto, joka voisi olla aika karmiva paikka, mutta tilan emäntä oli hyvällä tatsilla liikkeellä, ei mikään kuolemanvakava meedio ollenkaan - jos ei olisi maksanut 7 euroa, olisi saanut asiakkaita
• pyöräilyä jovolla, uimista ja anarkia-saunomista Hovimäen leirintäalueella, lisää uimista ja saunomista S:n vanhempien lomakouherossa
• ... ja aforismipäivän parasta antia: "Sinä et ole paikassa, paikka on sinussa."

Lämpimät kiitokset vielä S:lle ja mukaville porukoillensa majoituksesta, pyöränhuollosta ja muusta!

Torstaina jatkui Härkätie, ensin vain iPodiin Scandinavian Music Groupia matkamusaksi. On muuten aivan erityisen hyvää settiä tekemään lähdöistä vieläkin haikeampia... Tällaisissa sävelissä sitten liikkeelle http://www.youtube.com/watch?v=fGq5Gm3KUxc.

Hiekoista vapautettu fillari rullaili taas kuin unelma, ja sääkin oli mitä mainioin. Palamisen riski oli ilmeinen, mutta en malttanut olla ajamatta ilman paitaa - tai ei nyt kokonaan, vaan ilman suurinta osaa niistä palasista, jotka yhdessä paidan muodostavat. Sen verran oli hottia, että piti päästä pulahtamaan ennen kuin matka kunnolla alkoikaan. Pyöli-beachilta löytyi tuttujakin, kun perhe Toilakka pysähtyi mansikkatauolle matkallaan Härkätietä päinvastaiseen suuntaan.

Kauhian pal ystävällisiä ovat ihmiset tääl päin Suomea. Kovasti kaikki hymyilevät ja kyselevät matkan etenemisestä ja muusta, mikä pakkaa hiukan hämmentämään koskilaisempiin kohteliaisuuksiin (mitä sää muka täällä teet?) tottunutta. Vai onkohan kyse jostain varsinaissuomalaisesta piilovittuilusta, jota en vaan älyä?

Noista mukavista ihmisistä tulee mieleen vanhat pohdinnat M:n kanssa mukavuuden syvimmästä olemuksesta. Se oli nuoruudessa agendalla, että jos vaikka mukaviksi tässä ryhdyttäisiin. Miten se tuntuikin niin vaikealta... Ehdottaisinkin nyt, että hei te kaikki hyvät ihmiset ympäri isänmaan: mitäs jos pitäisitte yhteisen teemaseminaarin, jonka tuotoksena syntyisi opus "Mukavana ihmisenä oleminen ja miten sellaiseksi tullaan" - ostaisin!

Matka kulki läpi sellaisten paikkojen kuin Koski TL (hiljainen ja sympaattinen kylä jossa huomattava rollaattori-tiheys), Marttila (evästauko paikalla, jossa on suoritettu viimeinen laillinen teloitus Suomessa, mulle tuntemattomaksi jääneestä syystä) ja Tarvasjoki (suuren suuri koulu keskellä peltoa mutta ei juuri lainkaan ihmisiä). Tuli Hollanti mieleen paitsi maiseman myös (vasta)tuulen takia, niin että silmä alkoi väkisinkin hakea tuulimyllyjä horisontista. Ja olisi se grolschkin maistunut terassilla, vaan valitettavan vähän on näille pelloille terasseja pykätty.

Kyläkauppojen vähyyden takia piti osallistua myös yhden baarin pelastamiseen Liedossa. Kohtelias myyjä tarjoutui ihan pyytämäti täyttämään juomapullot (kossulla!) ja paikallinen herrasmies hassuine murteineen selosti avuliaasti säätiedotuksia ja jakeli reittivinkkejä, joista en tajunnut puoliakaan.

Melko säästeliäästi minusta oli käytetty niitä Hämeen härkätietä kuvaavia merkkejä jossain vaiheessa - varsinkin Turkua lähestyessäni en ihan ollut varma, olenko oikealla väylällä. Reittihän tosiaan kulkee Hämeen linnalta Turun linnalle, niin että vaikka alkoi jo vähän väsy hiipiä, oli pakko kiukulla painaa linnalle saakka... Sen jälkeen ei ollutkaan muuta tehtävissä kuin förillä Aurajoen yli ja jokilaivalle bisselle.

Ihan piruuttani poljin vielä Naantalin karavaanarihelvettiin yöksi. Mittariin tuli tänään 114 kilometriä ja siltä se tuntuukin.

Pyöräily oli tänään mitä suurimmassa määrin pyöräilyä matkalla olon eikä perille pääsyn takia, kun en aamulla edes tiennyt, mikä se määränpää on. Ja hyvältähän tuo maistui, matkalla olo.

Lepopäivän ratoksi

Ilmatieteen laitos näytti kolmea tippaa ja valitettavan oikeassa olivat tällä kertaa, ei siis järkeä lähteä jatkamaan matkaa ja kastelemaan koko varustusta. Aamupäivällä oli hyvää aikaa kavuta mummolan vintille nostalgisoimaan omaansa ja muiden lapsuutta. Hupaisaa kalustoa oli kertynyt, ja kaikki vanhat kamut odottamassa leikkijää:

Tämä selvistely aiheuttaa pahempia päähänpistoja kuin kännääminen konsanaan. Kun en malttanut koko lepopäivää aloillani pysyä, lähdin sotkemaan kertakaikkisessa ja loputtomassa kaatosateessa Härkätietä kohti Hämeenlinnaa. Ilma oli jokseenkin happirikas, kas kun eivät muut pyöräilijät sitä olleet hoksanneet... Heti ensimmäisellä kuratie-erikoiskokeella kertyi kuutio hiekkaa pyörän osasiin rahisemaan. Vielä kun läpeensä märät "sadevaatteet" painoivat ainakin viisi kiloa, ei varsinaista vauhdin hurma-elämystä tänään päässyt syntymään. Sadeviittakin oli kyllä kassissa mukana, mutta mun kokemuksen mukaan se vain patoaa syliin valtavan tekoaltaan, jonka sitten ruilauttaa kerralla pöksyille. Niinpä valitsin tasaisen ja totaalisen kastumisen.

Huvittuneena muistelin hyvän ystäväni M:n kanssa kehittämääni Käkkälöjoen mäkäräjoogit-konseptia. Helppohan se on olla kosminen, kun aurinko laskee Intian valtamereen ja leppeä tuuli leyhyttelee rastoja. Mutta hankipa mielenrauhaa Lapin erämaassa mäkäräin ja muiden vitstausten armoilla, silloin vasta olet tosi joogi! Jotain samankaltaista suomalaista mentaliteettia syväluotaavaa menoa oli tämänpäiväisessä Härkätien kaatosadepyöräilyssä. Vai liekö vain kyse siitä, että yhtään etappia ei sovi jättää väliin?

Odotin härkätien alkupäästä löytäväni jonkinlaisen alkuhärän, mutta eipä siellä ollutkaan kuin Hämeen linna. Sinänsä tietysti komea alku taipaleelle, mutta näissä kosteissa tunnelmissa en sitä jäänyt nyt ihastelemaan. Sen sijaan tapasin I:n ja L:n ja hyppäsin Konan kanssa oranssiin pakuun suijailemaan pitkin Hämeenlinnaa. Oli huippuhauskaa nähdä pitkästä aikaa "adoptio-äiti" ja samassa paketissa tullut "pikkusisko" - kiitokset molemmille kestityksestä! Lopuksi päädyttiin iltaa viettämään A-P:n ja J:n luokse, missä pidettiin myös hyvänä: vaatteet kuivattiin, matkalainen syötettiin ja juotettiin ja vielä hieronnatkin annettiin - brilliant! Ihania olette kaikkki tyynni.

Vedenpaisumuskin lakkasi vastoin odotuksia illan myötä, niin että vastahakoisesti oli irtauduttava kotimatkalle. Reitti vei Turengin kautta, oli pakko käydä fiilistelemässä vanhoilla kotikonnuilla (valmistaudunkohan jotenkin alitajuisesti poistumaan tästä maailmasta, kun näitä iänikuisia paikkoja koluan?). Kuvissa entisen kouluni "parijonoon asetu" -kohta ja Kalpalinnan alppikeskus:

Pyöräily tuntui hyvältä tyhjällä tiellä ja teki mieli hengittää pelkästään sisään päin, kun oli niin raikasta ja puhdasta. Matka sujui joutuisasti, kun menin itseni kanssa peurojenlaskemiskilpailua, jonka voitin neljällä havainnolla (mikä tarkoittaa sitä, että niitä on täytynyt lymyillä pelloilla vähintään tuplamäärä). Kilometrejä tänä lepopäivänä tuli mittariin 63.

Kotiin? Minä?! Näistä juhlista! Tätä selkärankaa kadehtisi paavikin...

Poljetaan mummolaan

Uni tuli laavulla nuotion rätinää ja sateen hiljaista ropsetta kuunnellessa nopeasti silmään. Yöllä heräsin, kun satoi ihan saavista, mutta nukahdin pian uudelleen ja heräsin vasta puoli yhdeltätoista, kun joku joukkue marssi laavuni ohi. Eivät varmaan tohtineet tulille jäädä, kun näkivät spurguleirini...

Puut olivat öisen sateen jäljiltä nihkeitä syttymään, mutta sain kumminkin väännettuä itselleni perinteisen retkiaamiaisen, eli herkullista kauralimaa (eloveenan pikapuuroa), africafeta ja nuotiossa erityisrapsakaksi paahdettua ruikkaria. Puuceen olivat yön aikana valloittaneet jotkin tappajahyönteiset, joista yksi pääsi rokottamaan käsivarteen kun ehdin istahtaa ennen kuin tajusin tilanteen. Paskantaminen ei siis tullut kyseeseen.

Taivas oli onneksi päästellyt kaikki vetensä yön aikana ja aamu oli kaunis kuin mikä. Teki mieli lähteä tutkimaan maastoa tarkemmin - tänne täytyy kyllä tulla uudelleen ilman fillaria ja rinkka selässä. Kello oli puoli yksi, kun työnsin pyörääni läpi aurinkoisen mäntykankaan ihokarvat pystyssä ja kämmensyrjällä naamaa pyyhkien, kun oli vaan niin hienoa olla olemassa.

Tämän päivän ohjelmassa oli polkea mummolaan, vaikkei mummo olekaan ollut kotona kohta kahteenkymmeneen vuoteen.
Ehdin justiinsa kopsata kartan google-mapsista ennen kuin tietsikan akku simahti. Tämän kartan avulla suunnistaminen olikin sitten ihan oma lukunsa, kun ei minkään sortin mittasuhteista ollut tietoakaan, saati että olisin niitä etäisyyksiä muistanut merkitä. Perille kumminkin pääsin, noin kolme tuntia ja 50 km lähdöstä.

Heti alkumatkasta olin jyrätä rullaluistelijan, joka tuli maantiellä vastaan samaa kaistaa. Heitä sitten koskevat ilmeisesti jalankulkijain kulkusuunnat?

Sellaista mietin siinä polkiessani, että miksi olen niin usein niin pirun kiukkuinen. Onkohan kiukkuisuus ihmisen ominaisuus, jota ei pois saa pyyhittyä, vaiko suotuisissa olosuhteissa kehittymään päässyt mielentila, joka on myös korjattavissa jollain lailla? Ainakin nälkäkiukku on kiistatta asia, johon ei auta kuin syöminen tai kuolema.

Rengossa haiskahtaa vahvasti lapsuus. En tiedä, onko se ne sokerijuurikkaat vai rypsi- tai rapsipellot (mitä eroa niillä on?) vai silkkaa kuvitelmaa, mutta tuttu on tuoksunsa.

Mummolassa teki juuri lähtöä eno vaimoineen. Naapurin super-Hilkka, 85 v., keitti heti kunnon kahveet ja tarjoili itse leipomiaan sämpylöitä ja pullia, tismalleen samalla otteella leivottuja kuin 20 vuotta sitten. Eno tuli kahvipöydässä päästäneeksi suustaan varmaan yhden käytetyimmistä reploista hämäläisissä maataloissa: "Meni ohi toi auto. Ei tullu tänne."

Yksi asia ei ainakaan näköjään muutu näissä mummolavierailuissa: hillitön karkinhimo yllättää joka kerta. Enää ei vain näy olevan kettukarkkeja ja niitä valkoisia ovaalinmuotoisia pastilleja Iittala-astiassa liinavaatekaapin päällä.

Sain viimeinkin laskettua pyörän satulaa - on ollut vähän kingertämistä kun se on ollut liian korkealla, mutta kun sen muistaa aina vaan ajaessaan, niin ei ole tullut laskettua. Sen verran helpottui meno, että siitä ilosta kävin iltalenkiksi vielä kopasemassa härkätietä Hämeenlinnan suuntaan muutamia kilometrejä, osittain siinä toivossa, että löytäisin sieltä jostakin Härkätien esitteen karttoineen, mutta eihän siellä mitään ollut, paitsi kaunista hämäläismaisemaa silmänkantamattomiin. Mittariin tuli tänään yhteensä 87 kilometriä.

Pakko oli myös käydä toteamassa lapsuuden maisemien alennustila Nevilän myllyllä. Kukaan ei ole ottanut haltuun vanhaa myllyrakennusta ja se rapistuu pala palalta, samoin kuin silta kosken yllä on romahtamaisillaan. Jollain lailla surulliseksi tekee tämmöisen kehityksen seuraaminen, vaikka kaipa se väistämätöntä on, kun kaikki ihmiset ovat kaikonneet kaupunkiin.

Mummolapuuhiin on kuulunut tänään vielä pyykinpesua, kokkailua ja saunan lämmittämistä. Ensin tosin piti kaivaa esiin polku saunalta joelle jollakin viikatteen tapaisella - ilmeisesti kukaan muu ei enää täällä käy joessa kastautumassa saunasta. Toivottavasti se ei ole myrkyttynyt tai jotain. Minä ainakin kävin siellä ja niin oli kuin ennenkin, paitsi syvemmäksi muistin.

Southparkisti i have learned something today: Aina ennen katselin kadehtien noita maalaisidyllejä, että tuolla täytyy asua onnellisia ihmisiä. Tänään yllätin itseni ajattelemasta, että toivottavasti tuolla asuu onnellisia ihmisiä. Näinpä ne itsetäänselvyydet karisevat. Ja minä olin onnellinen tänään.