Paluu tonnikalakantaan

Kuherruskuukausi täällä kesti parisen viikkoa, nyt huomaan elämän arkistuneen enkä ole enää jatkuvan lomaharhan vallassa. Tämä ei ole pelkästään huono asia, vaikka hetken aikaa kuvittelinkin olevani sydämeltäni niin lomalainen, että olen viimein löytänyt itselleni oikean tavan olla. No, olosuhteissa sinänsä ei vieläkään ole mittavia huononnuksia tapahtunut, lämpimät kelit jatkuvat eikä leppoisa ilmapiirikään ole mihinkään kadonnut. Ajatus on vaan siirtynyt enemmän arkisten asioiden toimittamiseen eikä viihtyminen ole enää päällimmäisenä mielessä.

Ilmiön huomaa myös ruokailuissa: kokkailimme jo kämppiksen kanssa kaikkien opiskelijaruokien kantaäitiä eli makaronitonnikalasötkötystä. Oli jäänyt sellainen kummallinen muistikuva, että se olisi jotenkin valjua ja mautonta, mutta joko muisto oli väärä tai sitten olen kehittynyt keittiössä, ruoka oli joka tapauksessa suorastaan herkullista. Mielipide voi tietysti vielä muuttua, jos se on pääasiallisena ravinnon lähteenä seuraavat kahdeksan kuukautta... Vaikka en usko, että tapas-baareja tulee vastaisuudessakaan kovin kaukaa kierrettyä. Niistä saa esimerkiksi mainioita ja täyttäviä salaattiannoksia euron kappalehintaan, joten ovat kyllä vakava kilpailija kämpillä kokkaamiselle.

Täällä loppui juuri viikon kestävä feria, jonka ajan koko kaupunki juhli hulluna yötä päivää. Keskiviikko ja maanantai olivat vapaapäiviä, paitsi meillä, höh. Täällä on sellainen erinomainen käytäntö, että jos jokin juhlapyhä osuu viikonlopulle, vapaapäivä siirtyy seuraavalle maanantaille. Ymmärtävät juhlien päälle, nämä. Viikonloppuna poikkesimme feria-alueella, kovasti oli kansaa juhlatunnelmissa. Musiikki soi kaikkialla, ihmiset tanssivat ja olivat pukeutuneet perinteisiin, kaunisiin asuihin. Olihan se mukavaa, mutta että viikon putkeen, huhhuh...

Naapuriin on muuttanut pitkälle yömyöhään möykkälöivä espanjalaisperhe, ja olemme nukkuneet H:n kanssa sen verran huonosti, että koulussa ollaan oltu kuin haudasta lomalla. Muuten päivät siellä sujuvat sutjakkaasti, ehkä vähän liiankin, kun ensi viikon jälkeen alkavat jo ”oikeat” asiakashieronnat, ja tuntuu, ettei osaa oikein mitään vielä. Hierominen on kyllä edelleen kivaa, mikä on tietysti älyttömän hyvä juttu, mutta jollain lailla se on aika kaukana siitä, minkä on tottunut hieronnaksi mieltämään. Ei ole siis minkäänlaista tatsia siihen, miten kauan aikaa minkäkin osasen hierontaan milläkin otteella tulisi käyttää – sillä seurauksella, että alkupään (ei siis ihmisen vaan hieronnan) lihakset tulevat käsittelyiksi hyvinkin huolella, kun taas loput pitää rääpiä läpi mitenkuten hiki hatussa. Kaipa tuo on niitä asioita, jotka napsahtelevat kohdilleen itsestään, kun kokemusta karttuu, mutta kun kaikki pitäisi tietysti osata heti! Nyt! Loistavasti!

Erääksi hieronnan määritelmäksi muuten annettiin seuraava: ”Hieronta on mekaanista ärsyttämistä tietyn reaktion aikaansaamiseksi.” Määhän olen luontainen hieroja, aina olen osannut ärsyttää tietyn reaktion saamiseksi aikaan!

Matkalaukkukin löysi tiensä perille tavarataxin kuljettamana, nyt iloitsen siis talvitakista ja villasukistani... Kaukaiselta tuntuu niiden tarve, mutta kuulemma talvikuukaudet saattavat olla hyvinkin koleita ja kylmiä täällä. Tosin lohduttelivat, että viime talvi oli niin huono, että on tilastollinen mahdottomuus, että myös seuraava olisi – jää nähtäväksi (meikäläisen tuurilla tulee metrinen hanki tai jotain). Laukussa saapuivat myös ainot, jotka ovat oivalliset hierontajalkineet. Koululla on tehokas ilmastointi ja porukkaa on jo ollutkin flunssassa, hyvä pitää varpaat lämpöisinä.

Lenkkareita olin oikeasti vähän odotellutkin, nyt pääsee laajentamaan hölkkäreviiriä rantaviivasta hieman laajemmalle. Muutaman kerran olen ehtinyt lenkillä käydä, mutta nyt pitää ottaa vähän huilia, kun ensimmäisen alaraajahieronnan seurauksena vasen reisi (musculus vastus lateralis) meni käyttökelvottomaksi. Myös kuntosali löytyi lähistöltä, niin että lihastreenillekään ei ole enää muita esteitä kuin pään sisäiset. Hierojallehan on tiettyä etua hyvästä lihaskunnosta, joten ehkäpä siellä tuleekin käytyä – oli sitä paitsi oikein kiva perinteinen punttisali, joskin helkkarin kuuma.

Ihmisillähän on tapana asettaa itselleen tavoitteita uusien ajanjaksojen aluksi. Tavoitteet kuulostavat jotenkin turhan juhlallisilta, mutta toivoisin näiden tähän kuvioon itsestään selvästi kuuluvien (uuden ammatin ja kielen opiskelu, matkustaminen...) lisäksi, että saisin kammettua itseni täällä fyysisesti ja henkisesti kohtuulliseen kondikseen. Haluaisin myös elää ilman ylimääräistä stressiä (jos eivät asiat järjesty tänään, ehkä ne järjestyvät huomenna...) ja vapaana kaiken sorttisista riippuvuuksista – niin kemiallisista, sosiaalisista kuin teknisistäkin. Tämän vihon viimeisen luulisi ainakin olevan helppoa kuin mikä: netin hankkiminen on niin hankalaa, että tokko sitä kevääseen mennessä saamme aikaiseksi!