Asiointiviikko

Viime sunnuntain vorostelu teki tästä viikosta melko asiointipitoisen, kun piti säätää maailma paikoilleen. No, ei se ihan paikoilleen viikon aikana niksahtanut, mutta perusasiat saatiin kohdalleen kumminkin. Hierojakurssi poikkaistiin tällä viikolla kolmeen osaan, jotta voimme ihmisiä vellata vuorotyönä, ja varsin pian huomattiin kämppiksen kanssa, että yhdet avaimet asuntoon eivät riitä sitten millään erivuoroisille – varsinkaan, kun toisella ei ole edes puhelinta. Listalla ensimmäisenä oli siis avainten hankinta, joka kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mutta...

Avainnippuun kuuluu neljä erilaista avainta. Nippu jätettiin pepelle numero yksi koulun lähelle kopioitavaksi. Hienosti kopioi ja halvalla, ei maksanut kuin kahdeksan euroa. Pienoinen ongelma tuli kuitenkin siitä, että avaimilla ei päässyt ovesta sisään (mitä sanoinkaan tavaroista, jotka feilaavat siinä, mihin ne on tarkoitettu...). Kun äidyin ihmettelemään tätä pepelle seuraavana päivänä, hän ei ollut edes hämmästyneen näköinen, vaan totesi, ettei tällaista avainta voi kopioida täällä, ja antoi rahat takaisin. En sitten jäänyt kyselemään, että kuinka et tätä asiaa tullut ajatelleeksi avainta kopioidessasi...

Pepe numero kaksi yritti avainta kopioida, mutta totesi sen mahdottomaksi ja ehdotti lukkojen vaihtoa. Kun kipaisin kysymään lupaa siihen vuokranvälittäjä-Rudilta (tulkkasin samalla ohimennen parin suomalaiseläkeläispariskunnan murheet), sain vielä sieltä vinkin yhdestä taitavasta kopioitsijasta, jolta kannattaa avainta kysäistä. Tämä kolmas pepe kopioikin avaimen itsevarmoin ottein, mutta en varsinaisesti hämmästynyt, kun ei silläkään ovi auennut. Ei auttanut siis muu kuin palata pepen numero kaksi pakeille ja pistää lukot vaihtoon, mikä kävi lopulta sitten ihan joutuisasti vielä samana päivänä yhdeksän aikoihin illalla, mutta maksoi suolaiset 50 euroa.

Seuraava hommeli oli rikosilmoituksen tekeminen poliisille. Samassa talossa meidän kanssa asuvilta suomalaisilta oli kanssa nyysitty laukku rannasta viikonloppuna, ja sain heiltä äärimmäisen selkeät ohjeet, miten tulee menetellä: ensin soitetaan jonnekin ja kerrotaan faktat ja saadaan jokin numero, jonka kanssa mennään jonnekin jonottamaan ikuisuus, minkä jälkeen allekirjoitetaan kymmenen lappua ja saadaan todistus tapahtuneesta... Onneksi täällä pidempään asunut espanjankielentaitoinen kurssikaveri hoiti tämän puheluosuuden, pääsin suoraan numero kourassa etsimään poliisilaitosta (niitä on kahta laatua, policia local ja policia nacional, joista jälkimmäisen kanssa asioidaan näissä merkeissä). Osuin sinne ilmeisesti sopivaan aikaan, kun sain suoraan tarran rinnuksiin ja melko lailla heti kutsuttiin pöytäkirjaa tarkistamaan. Muutaman korjauksen jälkeen (syntymäpaikka esim oli Balkeakoski ja isä Reyjo) nimiä alle ja lappu kouraan, ei se ollutkaan niin vaivalloista mitä oli säikytelty.

Puhelimet ja muut romppeet on vielä hankkimatta, mutta joutaahan noita keräillä myöhemminkin. Täällä on sitä paitsi sellainen tilanne, että operaattori, johon monet kurssilaiset ovat vaihtaneet ja jonka liittymän itsekin olin ajatellut ottaa, on jossain vaikeuksissa, eikä puheaikaa ole pystynyt lataamaan kolmeen viikkoon. Näin ollen puoli kurssia on puhelimetta... Yllättävän vapauttavaa on tämä, joskin toki hankaloittaa tiettyjä tilanteita. Kaikesta kuitenkin selviää ilman puhelintakin, mitä ei aina tahdo muistaa, kun siihen on itsensä niin totuttanut.

Puhelimen myötähän menivät sitten kaikki täällä otetut valokuvatkin. Yritän jossain välissä pyydellä vaikka kurssikavereilta jotain kuvamateriaalia, mutta sitä ennen täytyy tyytyä kuvailemaan sanallisesti näkymiä. Fuengirola sijaitsee siis aurinkorannikolla, joka ainakin tänä syksynä on ollut nimensä väärti – jaksaa paistaa. Aurinkorannikko elää turisteista, joten vuorten ja meren väliin jäävä rannikkokaistale on rakennettu täyteen hotelleja ja lomalaisten tarvitsemia palveluja. Asuntomme sijaitsee Los Boliches -nimisessä osassa kylää miltei meren rannassa. Parvekkeeltamme merelle katsottaessa näkymää varjostaa rannan rumin talo, jonka ristimme mikontaloksi (jos hervannassa paistaisi aurinko, siellä näyttäisi tältä). Yhtenäinen hiekkaranta jatkuu tästä kumpaankin suuntaan yhteensä ehkä noin kahdeksan kilometrin verran. Asustamme aallonmurtajan kohdalla, melkein sataman vieressä, ja parvekkeelta voi katsella aamuisin kalastajien lähtöä merelle. Toiseen suuntaan parvekkeelta katsottaessa siintelee Mijaksen vuori, ilmeisesti noin tuhannen metrin korkuinen, oivallinen retkikohde.

Koulu puolestaan on Los Pacosin kukkulalla, ja sinne on meiltä matkaa pari kolme kilometriä Mijaksen suuntaan. Fuengirolassa on tuhansittain suomalaisia (enimmäkseen eläkeläisiä), ja Los Pacosissa jos missä sen huomaa: alueella on mm. suomalainen koulu ja oikein kadullinen, Avenue de Finlandia, suomalaisia palveluja. Kukkulalta on komiat näkymät kylälle, merelle ja vuorelle.

Oma ulkonäkö on kait pysynyt suht ennallaan, paitsi että täällä on niin paljon vastustamattomia herkkuja tarjolla, että mulla alkaa olla samanlainen maha kuin Homer Simpsonilla. Tukkaa kasvatan edelleen, ja sitä onkin jo melkein kuin Marge Simpsonilla, joten ainakin ulkoisesti taidan muistuttaa erehdyttävästi Simpsonin perhettä.

Tämän viikonlopun rientoihin kuului hieronta, hierontaa ja hierontaa. Itse yritin hätäpäissäni reenailla maanantaina alkavaa työharjoittelua varten kaikilla, jotka vähänkään läheltä matkahoitopöytää kävelivät. Pariin otteeseen olin myös hoidettavana, ja sunnuntain sessio olikin mielenkiintoinen tapaus. Kurssilla on yksi kiinalaiseen lääketieteeseen erikoistunut hemmo, jonka metodeihin kuuluvat muun muassa moksaus (palavalla pötikällä kuumotetaan läheltä ihoa ”yleisenergisoivan vaikutuksen aikaansaamiseksi”) ja luukampaus (lihasten kalvoa jyystetään pikkuisella luisella pulikalla keskiaikaista kidutusmenetelmää muistuttavalla tavalla). Lisäksi hoito sisälsi energiakanavien avaamiseen tähtääviä murjomisia ja venytyksiä. Olo oli jälkikäteen kieltämättä avonainen, mutta varsinkin luukampaus sisälsi sen sortin ultraviolencea, että käsivarsiin pukkasi hirmuiset mustelmat, joita pitänee varautua huomenissa asiakkaille selittämään.

Halloweenin kunniaksi mereltä pyyhkäisi eilen oikea kauhuleffaefektisumu, jonka kiehkurat luikertelivat pitkin kujia ja sisätiloihinkin saakka pitkälle iltaan. Joku kamerallinen on näemmä sumuja päivällä ikuistanut: http://espanja.org/node/39859. Lämpötila romahti lähelle kahtakymmentä ja ihan sai pipa päässä lähteä illalla ruokailemaan. Pipaa olisivat ehkä kaivanneet muutamat muutkin kurssilaiset: joku oli keksinyt, että osaan leikata hiuksia, enkä sitten viitsinyt tätä käsitystä käydä oikomaan tositarinoilla aamuöisistä tukanleikkuista fiskarseilla ja haarukalla tai itkevästä parturista... Hierojakurssin uusi hiusmuoti sopi sellaisenaan halloween-rientoihin!

Sunnuntaina oli ajatus lähteä Mijaksen kylään patikoimaan kurssikaverin kanssa, ja rekrytoimme yhden koirankin lenkkikaveriksi. Ihan ei Mijakseen osuttu, eksyimme kukkuloille sillä seurauksella, että kävely kesti neljä tuntia. Oli kuitenkin mukavaa vaihtelua ja uusia maisemia. Reitillä näkyivät jotkut appelsiinin kaltaiset tuotteet olevan kypsymäisillään, pitänee palata parin viikon päästä niitä poimimaan (jos omenavarkaat menevät omppiksiin, me varmaan menemme sitten apliksiin).

Huomenna on taas täkäläisillä vapaapäivä, meillä ei. Mulla alkavat asiakashieronnat heti aamupäivällä, ensimmäisenä ohjelmassa on puolentoista tunnin kokohieronta. Jännittää, jännittää – kummallakohan siihen on enemmän syytä, asiakkaalla vai hierojalla...